Suomalaisen Seuran historiikki

”Maitotytöistä” muistomerkkiin
Kertomus Koopenhaminan Suomalaisesta Seurasta 1904-2004
Heini Koefoed, 2008

Tarinoita historiikista

Vuonna 1943 ei ollut sosiaalista mediaa. Ei ollut Facea eikä internettiä. Jos olisi ollut, ei herra Volmar Bergh olisi välttämättä luullut perustavansa uutta seuraa nimeltä ”Kööpenhaminan Suomalainen Seura”, koska todellisuudessa seura oli ollut olemassa jo 39 vuotta. Yllätys mahtoikin olla melkoinen kun alkuperäisen seuran jäsenet ilmaantuivat paikalle uuden seuran kokoukseen.

Tässä katkelma Heini Koefoedin kirjoittamasta kirjasta ””Maitotytöistä” Muistomerkkiin — kertomus Kööpenhaminan Suomalaisesta Seurasta 1904 – 2004.” Kappaleessa kerrotaan KSS:n ”toisesta perustamisesta” sotavuosien aikana.

”KSS:n Toinen Perustaminen (1943-1945)

Volmar Bergh (1890—1972) oli aloittanut marraskuussa 1943 työnsä Kööpenhaminan yliopiston suomenkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Hän tuli vastaavanlaisesta toimesta Tukholmasta. Siellä hän oli kymmenen vuotta aikasemmin perustanut Tukholman Suomalaisen Seuran. Kööpenhaminaan muutettuaan Bergh alkoi etsiä suomalaisyhdistystä, mutta totesi pian, että sellaista ei löytynyt. Hän tiedusteli, kuinka paljon suomalaisia kaupungissa asui, mutta ei edes Suomen suurlähetystö tuntenut lukumäärää. Kun Bergh tapasi maanmiehensä, tohtorinna Irja Fønss-Bechin, he päättivät yhdessä kutsua suomalaiset koolle. Rouva Fønss-Bech tutki puhelinluetteloa ja muita mahdollisia tietolähteitä. Hän soitteli löytämilleen suomalaisille ja kuulosteli, kiinnostaisiko heitä tavata muita suomalaisia.

1. Seuran Perustaminen

Saksa oli miehittänyt Tanskan v. 1940. Ulkona liikkuminen oli kielletty iltaisin, kun suomalaiset kutsuttiin koolle 12. joulukuuta 1943 suomalaisen Merimiesseuran lukusaliin. Yllätys oli sanoinkuvaamaton kun paikalle kerääntyi n. 90 henkeä.

Kokous aloitettiin laulamalla isänmaallisia lauluja. Volmar Bergh kertoi kokouksen tarkoituksesta. Hän kuvasi Tukholman Suomalaista Seuraa, sen rikasta toimintaa ja kysyi läsnäolijoilta, olisiko aiheellista perustaa suomalaisseura myös Kööpenhaminaan. Hyvin yksimielisesti ja innostuneesti päätettiin perustaa yhdistys, joka heti sai nimekseen Kööpenhaminan Suomalainen Seura.

Yhdistykselle suunniteltiin säännöt, joiden §:n 3 mukaan ”Kööpenhaminan Suomalaisen Seuran tarkoituksena on kerran kuukaudessa kokoontua Suomen nimen ympärille. Seura pyrkii kokoamaan ja yhdistämään täkäläisiä suomalaisia ja tarjoamaan heille tilaisuuden puhua ja kuulla äidinkieltään sekä saada oikeita tietoja kotimaastaan”. §6: ”Päätettiin, että seuran pöytäkirjakielenä on suomi ja että kokousten ohjelma on yleensä suomenkielistä, mutta saavat puheenvuoroissaan käyttää muutakin kieltä kuin suomea”.

Kokoontumiset olisivat joka kuukauden toisena sunnuntaina kesäkuukausia lukuun ottamatta. Käytännön järjestelyistä huolehtimaan valittiin 6-henkinen naiskomitea: rouvat Boisen, Binderup, Fønss-Bech, Molitor-Lenschau, Torp ja neiti Järlä.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Volmar Berch ja sihteeriksi Irja Fønss-Bech. Kokouksen päätteeksi Minerva-filmin johtaja Ingolf Boisen esitti kaksi filmiä. Toinen niistä oli sydäntä liikuttava filmi En lille Finne rejste. Sen Boisen oli filmannut Tanskaan lähetettyjen sotalasten elämästä.

Kööpenhaminan Suomalainen Seura oli perustettu. Juhlallisessa suomalaisillassa asia sinetöitiin Maamme-laululla.

Ensimmäisessä varsinaisessa kuukausikokouksessa tammikuussa 1944 vaatturimestari Oskar Front valittiin varapuheenjohtajaksi ja maisteri Ilta Boisen rahastonhoitajaksi. Puheenjohtaja Bergh kertoi, että seuran perustaminen oli herättänyt iloa monella taholla. 50 laulukirjaa saatiin lahjaksi eri yhteisöiltä. Ministeri (nykyään suurlähettiläs) Paavo Pajula luovutti yhdistykselle ”kotimaan lahjana” 350 kruunua ja lupasi toimittaa vielä 50 laulukirjaa. Jäsenmaksuksi määrättiin 2 kruunua vuodessa.

Merimieslähetysaseman lukusalissa ei ollut tilaa suurelle suomalaismäärälle, siksi päätettiin vuokrata Danmarkshjemmetin juhlasali palægade 5:ssä, jonne mahtui 100 henkeä. Siellä pidettiin jo helmikuun kokous, jossa johtokunnan kokoa täydennettiin kahdeksaan henkeen. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin: Aina Bendix-Madsen, L. Molitor-Lenschau, Toivo Juvonen sekä Ellis Lehmann, joka kertoi kokemuksistaan Suomen Sotilaskotiyhdistyksen palveluksessa lottana Syvärin Rintamalla.

Kööpenhaminan Suomalaisen Seuran ensimmäinen Kalevala-juhla pidettiin 27.2.1944. Tilaisuudessa johtaja G. Packalen lahjoitti yhdistykselle 300 kruunua. Huhtikuussa tarkastettiin ja hyväksyttiin seuran säännöt, joita painettaisiin 500 kpl.

2. Kokous saa yllättävän käänteen

Toukokuussa 1944 kokouksessa herra K.F. Levander pyysi puheenvuoron. Hän esitteli itsensä sekä mukanaan olevat kuusi henkilöä. He olivat: Riikka Väisänen, Mimmi Munch, Anna Henriksen, Hanna Lehtinen, Tyyne Rasmussen ja Emil Karhu. Levander kertoi olleensa mukana v. 1904 perustetussa Kööpenhaminan Suomalaisessa Seurassa vuodesta 1907 lähtien ja myöhemmin toimineensa sen monivuotisena puheenjohtajana ja aikaisempana henkiinherättäjänä. Emil Karhu oli ollut monivuotinen rahastonhoitaja ja myös lehden toimittaja. Riikka Väisänen oli perustajajäsen ja ensimmäinen kirjastonhoitaja. Kokouksen osanottajille kävi selväksi, että Kööpenhaminan Suomalainen Seura oli jo ennestään olemassa.

Yllättävä tilanne ratkaistiin siten, että em. seitsemän jäsentä päätti lakkauttaa aikaisemman seuran (sitähän ei ollut virallisesti lakkautettu) ja siirtää sen nimen ja oikeudet uudelle seuralle. Asiasta on jäljellä pieni todiste (kuva 9).

Suomessa elettiin juuri tällöin pitkään kestänyttä jatkosodan aikaista asemasotaa, kunnes Neuvostoliitto hyökkäsi yllättäen kesäkuussa 1944 Karjalan kannaksella. Suomi katsoi parhaaksi pyytää apua Saksalta ja solmi ns. Ribbentrop-sopimuksen. Kun apua oli tullut ja Neuvostoliiton hyökkäys oli pysäytetty, Presidentti Ryti otti omakohtaisen vastuun Saksan liittolaisuudesta ja erosi.

KSS:n jäsenet kutsuttiin koolle syyskuun 10. päivänä. Eivät ainostaan kotimaan tapahtumat askarruttaneet suomalaisten mieltä vaan yhdistykselläkin oli pulmansa.

3. Historiallisesti ratkaiseva kokous

Kokouksen 10.9.1944 pääteemana oli vanhan ja uuden yhdistyksen keskinäinen asema. Johtokunta tutki vanhan yhdistyksen säännöt ja löysi niistä §:n 20 kaukonäköisen huomautuksen että ”seuraa ei saanut lakkauttaa, niin kauan kuin oli viisi jäsentä jäljellä.” Vanhoja jäseniä oli jäljellä seitsemän.

Mikä ratkaisuksi? Monimutkainen tilanne selvitettiin seuraavasti: koska seuroilla oli täsmälleen sama nimi, melkein samanlaiset säännöt ja koska entisen seuran jäsenet hyväksyivät ne muutokset, mitä uuden seuran sääntöihin oli tullut, päätettiin, että uusi seura liittyisi vanhaan seuraan. Alkanut toiminta oli siis vanhan henkiinherättämistä ja samalla jäsenluvun moninkertaistamista. 20. pykälällä oli siten mullista merkitys yhdistyksen historiassa: Bergh sai perintönä pian 40 vuotta täyttävän seuran, sen nimen sekä ikivanhan kirjakaapin, jota Levander säilytti. Ei tiedetty vielä, että syntymäpäiväjuhlaa ei voitaisi järjestää. Lahjaksi saatiin kauppaneuvos Heikki Huhtamäen lähettämä visakoivuinen vieraskirja—tulevaisuuden symboli.

Historian kulku kertaantui Berghin kohdalla seuran perustamisvaiheissa. Täsmälleen samat vaiheet hän oli kokenut perustaessaan Tukholman Suomalaista Seuraa (TSS). Sielläkin vastaperustettu suomalaisseura koki yllätyksen, kun vanhan seuran jäsenet ilmoittivat, että TSS oli jo olemassa. Tukholmassakin päätettiin, että uusi seura oli jatkoa vanhalle, joka oli perustettu 1894, kymmenen vuotta ennen Kööpenhaminan Suomalaista Seuraa.”

Tomi Nyrhinen, KSS